DESTATISin presidentin Johann Hahlenin esittämät maataloustilastojen tämänhetkiset tulokset

Toukokuussa 2003, osana EY: n maarakennetutkimuksia, suoritimme neljä vuotta vuoden 1999 maatalouslaskennan jälkeen jälleen laajan laskennan kaikista Saksan maa- ja metsätiloista. Tutkimukseen osallistui yli 420 000 yritystä. Maatilojen omistajat tai johtajat toimittivat tietoja maatilojensa tuotantorakenteista ja kapasiteetista sekä taloudellisesta ja sosiaalisesta tilanteesta. Tänään kerromme sinulle erityisesti maatilojen rakenteesta ja tuottotilanteesta, meneillään olevista maatalouden keskittymisprosesseista ja luomuviljelyn kehityksestä. Tulokset on valmistettu etukäteen ja ovat siten alustavia.

1. Vähemmän maatiloja

Viimeisen neljän vuoden aikana vuoden 1999 maatalouslaskennasta lähtien maatilojen rakennemuutos on jatkunut rauhoittumattomana. Saksan maatalouden sopeutumisprosessi johti tilojen määrän merkittävään vähenemiseen 472 000: sta vuonna 1999 421 400: een vuonna 2003. Maatilojen määrä laski 10,7% näiden neljän vuoden aikana.

Rakennemuutos tapahtuu pääasiassa entisellä liittovaltion alueella. Täällä laitosten määrä väheni 441% 600: sta 11: een. Uusien osavaltioiden maatilojen vähäistä kasvua vuoteen 391 saakka ei voitu enää todeta vuonna 300. Päinvastoin, vuosina 1999–2003 tilanne väheni hieman 1999 2003: sta 30 400: een.

Maatilan koorakenteen muutokset ovat maatalouden rakennemuutoksen ulkoisia piirteitä. Kuten aiemmin, Saksassa hylkäävät yritykset ovat pääasiassa yrityksiä, joiden pinta-ala on alle 50 hehtaaria maatalousmaata. Ensimmäistä kertaa tiloissa on myös vähentynyt hieman 50–75 hehtaarin pinta-ala. Sitä vastoin yli 75 hehtaaria maata edustavien maatilojen määrä kasvoi vuoden 41 700 1999: sta 47 300: een vuonna 2003 (+ 12%). Näistä 9 900 laitosta sijaitsi uusissa osavaltioissa. Rakennemuutoksen seurauksena pienyritykset jättävät tuotantoprosessin entiseen tapaan.

Tilan keskimääräinen koko kasvaa 40,5 hehtaariin maata

Suurten tilojen kasvavan määrän myötä tilojen määrä kasvaa, etenkin entisellä liittovaltion alueella. Saksassa vuosina 1949/50 noin 2,3 miljoonaa maatilaa viljeltiin edelleen keskimäärin 8,5 hehtaaria maata, mutta vuonna 2003 keskimääräinen pinta-ala oli 421 400 maatilaa 40,5 hehtaarilla. Vuoteen 1999 verrattuna kaikkien tilojen keskimääräinen pinta-ala oli edelleen 36,3 hehtaaria maata, mikä vastaa lähes 12 prosentin kasvua. Samana ajanjaksona entisen liittovaltion keskimääräinen tilan pinta-ala kasvoi 26,1 hehtaarista 29,4 hehtaariin. Toisaalta uusien osavaltioiden keskimääräinen tilakoko pysyi lähes vakaana vuonna 184,5 ha. Tämä johtuu uusien osavaltioiden maatilarakenteesta, jossa on suhteellisen pieni määrä maatiloja, joilla on suuria alueita.

Operatiivisten tehtävien seurauksena vapautunutta maata käyttävät loput maatilat pääasiassa vuokrasopimusten avulla tilan lisäämiseksi. Tämän seurauksena hoidettavissa olevat kiinteistöalueet vähenevät. Vuokratun maan osuus Saksassa kasvoi 63 prosentista vuonna 1999 64 prosenttiin vuonna 2003. Pieni nousu voidaan selittää muun muassa vuokratun maan osuuden laskulla uusissa osavaltioissa, joka laski 90 prosentista 85 prosenttiin ensimmäistä kertaa viimeisen neljän vuoden aikana (entinen liittovaltion alue: 54%).

2. Maankäytön muutos

Vuonna 2003 Saksan maatilat viljelivät noin 17 miljoonaa hehtaaria maatalousmaata, mukaan lukien noin 12 miljoonaa hehtaaria peltoa (70%) ja 5 miljoonaa hehtaaria pysyvää nurmea (29%). LF sisältää myös lähes 100 000 hehtaaria viinitarhoja. Tulos osoittaa, että maatalousalueiden kasvu on laskenut edelleen yhteensä 95 500 hehtaarilla eli vajaat 1% viimeisen neljän vuoden aikana. UAA: ssa peltoalojen osuus kasvoi hieman pysyviin nurmiin verrattuna. Viinitarhojen osuus pysyi vakiona.

Viljan viljely on tärkeintä Saksassa. Vuonna 1950 sen pinta-ala oli jo 48 prosenttia (6,7 miljoonaa hehtaaria). Vuonna 2003 se oli 58% eli 6,9 miljoonaa hehtaaria, mutta sato on tällä hetkellä noin kolme kertaa korkeampi kuin 50 vuotta sitten. Vehnä, eniten viljelty hedelmä, vie nyt runsaat 3 prosenttia peltoalasta, jonka pinta-ala on lähes 25 miljoonaa hehtaaria. Toiseksi tärkein viljalaji on ohra, jonka pinta-ala on noin 2 miljoonaa hehtaaria. Vaikka ruisvehnän viljely lisääntyi jatkuvasti viimeisten neljän vuoden aikana lähes 30 prosentin kasvulla 501 hehtaariin, rukiin viljely 400 530 hehtaarin ja kauran ( 500 sama viljelyala, kuten vehnä), jossa viljelykierto on 1950 260 hehtaaria, vähenee edelleen.

Viljamaissin viljelyala kasvoi lähes 2003 prosenttia 28 472 hehtaariin. Erittäin kuivan kesän 700 ja siitä johtuvan nurmen kasvun vuoksi voidaan olettaa, että ei vähäpätöinen osa tästä pinta-alasta vihittiin myöhemmin rehuksi maissi. Rehukasvien viljelyala laski edelleen vuonna 2003 noin 2003 prosenttia 8 miljoonaan hehtaariin. Kesantoalaa laajennettiin runsaat 1,58% vuoteen 1999 verrattuna 9 925 hehtaariin.

Viljakasvien satot vuonna 2003 olivat 14–26 prosenttia pienemmät kuin vuonna 1999

Satovuosi 2003 muistetaan ennen kaikkea kesän kuivuudesta ja kuumuudesta. Epäsuotuisat sääolosuhteet johtivat viljan hyvin varhaiseen, samanaikaiseen kypsymiseen. Lisäksi vaikeat kylvöolosuhteet syksyllä ja kevään pakkasista johtuvat suuret talvihäviöt johtivat viljelysuhteen muutokseen kesäviljan hyväksi, jolle on ominaista alhaisempi sato.

Keskimääräisistä hehtaarisatoista mitattuna viljelijät saivat vuonna 2003 poikkeuksellisen alhaiset sadot jopa edelliseen vuoteen verrattuna, jota leimasivat tulvat. Keskimääräiset satohäviöt vuoteen 1999 verrattuna olivat viljalajista riippuen 14–26% ja olivat siten runsaat sateet kaksi kertaa niin korkeat kuin vuonna 2002. Suhteettomat sadon alennukset määritettiin keskimäärin -35% ruis ja ruisvehnä uusissa osavaltioissa. Monilla alueilla peltokasveilla ei ollut riittävästi vettä käytettävissä erittäin kevyiden hiekkamaiden ja kuivuuden vuoksi. Rapsin ja muiden öljysiementen sadonkorjuu oli Saksassa myös huomattavasti alhaisempi vuonna 2003 - 20% verrattuna vuoteen 1999.

Punaviinilajikkeiden viljelyn kasvu jatkuu

Viiniköynnösten pinta-ala vuonna 2003 oli 98 200 ha. Vuoteen 1999 verrattuna se laski runsaat 3%. 68% tästä alueesta on istutettu valkoisilla ja 32% punarypälelajikkeilla. Vuonna 1999 valkoisten rypälelajikkeiden osuus oli 77% ja punarypälelajikkeiden osuus 23%. Lajikkeen muutos pitkällä aikavälillä valkoisista punaisiin lajikkeisiin jatkoi näin. Vuonna 2003 Saksasta korjattiin 8,37 miljoonaa hehtolitraa viinimehua. Viinimehun sato oli noin 32% pienempi kuin vuonna 1999. Vuoden 2003 vuosikerta on ominaista erinomaiselle laadulle. 92% viinin rypälemehun kokonaismäärästä soveltuu predikaatin sisältävän laadukkaan viinin tuotantoon. Vuonna 1999 tämä oli vain 55%.

3. Kotieläintilojen väheneminen edelleen

Rakennemuutos tapahtui myös eläintuotannossa. Kotieläintilojen määrä on vähentynyt noin 1999% vuodesta 15. Myös tässä entisen liittovaltion rakennemuutos oli vakavampi kuin uusissa osavaltioissa. Toukokuussa 1999 entisellä liittovaltion alueella oli noin 329 000 karjatilaa ja 23 uusissa osavaltioissa. Vuoteen 100 mennessä niiden määrä väheni 2003% entisellä liittovaltion alueella ja 15% uusissa osavaltioissa.

Tärkeimmät maatalouden karjankasvatuksen alat Saksassa ovat nauta- ja siankasvatus. Näiden maatilojen osalta prosenttiosuus laski entisellä liittovaltion alueella lähes kaksi kertaa niin paljon kuin uusissa osavaltioissa. Ainoastaan ​​maitotilojen osalta prosentuaalinen lasku oli suurempi, mutta uusissa osavaltioissa maitotiloja on vain 4,3%, naudoista 7,3% ja sikatiloista 5,7%.

Nautakarjatilat ovat vähentyneet lähes 17 prosenttia 198 100 tilalle viimeisen neljän vuoden aikana. Tämä vaikutti erityisesti maitotuotantoon, joka oli entistä tärkeämpi entisessä Saksan liittotasavallassa, jossa lasku oli vielä suurempi - 21 prosenttia yhteensä 121 200 tilalle. Sikatilat vähenivät 23% 141 tilalta vuonna 400 1999 tilalle vuonna 109.

Kotieläintilojen määrän vähenemisestä huolimatta karjapopulaatio kehittyi eri tavoin. Nautakarja on vähentynyt valtakunnallisesti 14,9 miljoonasta eläimestä noin 9 prosentilla 13,6 miljoonaan eläimeen. Maitotuotannossa, joka on tärkein karjantuotantomuoto Saksassa, viljelijät pitivät 4,4 miljoonaa lypsylehmää vuonna 2003, 8% vähemmän eläimiä kuin vuonna 1999. Sen sijaan sikakarjoja kasvatettiin hieman, 2%, 26,6 miljoonaan eläimeen samassa (1950: 14 miljoonaa eläintä). Lihotussikojen määrä kasvoi ennen kaikkea 3% 10,5 miljoonaan eläimeen.

Kotieläintalouden keskittymisen lisääntyminen

Tilojen määrän merkittävä väheneminen ja karjan määrän pienempi lasku ja sikojen vähäinen kasvu johtavat yksittäisten maatilojen tuotantokapasiteetin kasvuun. Suurin seuraus on karjanhoidon keskittyminen yhä suurempiin karjoihin.

Nautakarja kasvaa edelleen karjoissa, joissa on vähintään 100 eläintä. Vaikka suurimmalla osalla karjankasvattajista (2003%) oli jopa 80 eläimen karjat vuonna 99, vain 41% naudoista oli tämän kokoisilla tiloilla. Sitä vastoin viidennes tiloista, joissa on vähintään 100 nautakarjaa, pitää melkein 60% kaikista kirjatuista nautakarjoista. Saksassa keskimääräinen nautakarjan määrä maatilaa kohti on kasvanut 63: sta 69: een viimeisten neljän vuoden aikana. Saksassa on huomattavia alueellisia eroja. Uusien osavaltioiden keskimääräinen karjapopulaatio laski hieman 166 eläimeen, entisellä liittovaltion alueella se nousi 6 eläimellä 61 karjaan maatilaa kohti. Erityisen suuret maatilat, joissa on 1 000 ja enemmän karjaa, ovat melkein yksinomaan uusissa osavaltioissa ja Ala-Saksissa.

Maidontuotannosta on samanlainen kuva. Suurimmalla osalla saksalaisten maidontuottajien (81%) karjaa oli enintään 49 lypsylehmää. Niiden osuus kaikista tiloilla pidetyistä lypsylehmistä oli 47%. Yli puolet lypsylehmistä (53%) oli kuitenkin vain viidesosassa maitotiloja (19%), joissa oli vähintään 50 eläimen karja. Eläinten keskimääräinen lukumäärä on kasvanut 1999 eläimellä vuodesta 4 lähtien. Saksassa oli vuonna 2003 keskimäärin 35 lypsylehmää maatilaa kohti. Ero alueellisen tason mukaan osoittaa, että keskimääräinen lypsykarja uusissa osavaltioissa, joissa on 164 lehmää maatilaa kohti, on yli viisi kertaa suurempi kuin entisellä liittovaltion alueella, jossa 30 lypsylehmää maatilaa kohti. Nautakarjojen lisääntyvän keskittymisen lisäksi maitotuotannolle, jota kiintiöt säätelevät, on ominaista tasaisesti kasvava keskimääräinen maitotuotanto lehmää kohti. Suhde 50-luvulle on kasvanut melkein kolme kertaa (+ 270%), vuodesta 1999 16%.

Lihasikojen tapauksessa karjan pitoisuus oli vielä suurempi isoissa yksiköissä. Vuonna 2003 lähes neljännes kaikista lihasioista oli tiloilla, joissa oli vähintään 1 eläintä, vaikka tämän kokoluokan osuus lihotustiloista oli vain vajaat 000%. 2 prosentilla siankasvattajista oli edelleen lihotussikoja jopa 64 eläimen kanssa. Suuresta tilojen lukumäärästä huolimatta vain 49% kaikista lihotussikoista laskettiin näillä tiloilla. Myös tilojen, joilla on vähintään 5 lihasikaa, määrä vähenee, mutta niiden osuus lihotustiloista on kasvanut vuosia. Se nousi 50 prosentista vuonna 30 1999 prosenttiin vuonna 36. Nämä tilat pitivät 2003 prosenttia lihotussikoista vuoden 2003 maatalouden rakennetutkimuksessa. Liittovaltion välillä oli huomattavia eroja väestön koossa. Suuremmat varastot löytyvät Ala-Saksiista, Nordrhein-Westfalenista ja uusista osavaltioista. Lihasikojen keskimääräinen lukumäärä maatilaa kohden nousi valtakunnallisesti melko merkittävästi 95: sta vuonna 98 1999 eläimeen vuonna 135. Sekä entisellä liittovaltion alueella että uusissa osavaltioissa keskimääräinen eläinten lukumäärä kasvoi 2003 eläimellä 36 lihasikaan ja 127 eläintä 34 lihasikaan. Yksi syy tähän oli se, että neljännes pienemmistä tiloista, joissa oli enintään 283 eläintä, jätti tuotannon tarkastelujaksolla.

Kasvatus- ja porsaantuotannossa on myös suuntaus suurempiin karjoihin. Kaksi kolmasosaa eläimistä siitosemakot keskittyivät pääasiassa tiloille, joissa on vähintään 100 eläintä. Kuitenkin, kuten lihotussikojen kohdalla, pienyritykset ovat hallitsevia. 81 prosentilla tiloista oli karja, joissa oli alle 100 eläintä. Karja, jossa on vähintään 1 eläintä, oli melkein yksinomaan (000%) uusissa osavaltioissa ja Ala-Saksiin. Näillä tiloilla laskettiin 97% kaikista emakoista. Siitosemakkojen keskimääräinen lukumäärä valtakunnallisesti nousi 32: stä 50 eläimeen maatilaa kohti viimeisten neljän vuoden aikana, jolloin uusien osavaltioiden, joissa oli 67 siitosemakkoa, arvo oli yli neljä kertaa korkeampi kuin entisellä liittovaltion alueella (244).

Keskittymisprosessi on jo pisimmällä munivien kanojen kohdalla. Saksassa se tapahtuu pääasiassa suurina yksikköinä. Siksi alle 1 prosentilla munivia kanoja pitävistä tiloista (lähes 600 maatilaa) on lähes 80 prosenttia eläinpopulaatiosta yli 10 eläimen karjoissa. Loput 000% munivista kanoista pidettiin 20 86 pienemmällä tilalla (000%) jopa 99 eläimen karjoissa.

4. Enemmän maatiloja, joilla on luonnonmukaista maataloutta

Luomuviljely on lisääntynyt Saksassa vuodesta 1999 lähtien. Vuoden 2003 maarakennetutkimuksen tulosten mukaan luomutiloja oli yli 13 700, 4 enemmän kuin vuoden 100 maatalouslaskennassa (+ 1999%). Näitä yrityksiä koskevat EU: n (asetus (ETY) N: o 43/2092) ekologiset viljelykäytännöt ja vähimmäisvaatimukset. Lisäksi luonnonmukaisen karjanhoidon perussäännöt määriteltiin ensimmäisen kerran vuonna 91, joten vuodesta 1999 eteenpäin myös luonnonmukaiset karjanhoitotilat otettiin mukaan maatalouden rakennetutkimukseen. 2001 13 maatilaa viljelivät noin 700 hehtaaria maata. Tämä tarkoittaa, että ekologisesti käytetyn UAA: n määrä on kasvanut noin 729 700 hehtaarilla vuodesta 240. Tämä tarkoittaa, että 600% tiloista viljeli 1999%: n osuutta UAA: sta. Vuonna 4,3, kuten aikaisemmissa uusissa osavaltioissa tehdyissä tutkimuksissa, luomutilojen osuus tilojen kokonaismäärästä oli lähes kaksi kertaa suurempi (3,3%) kuin entisellä liittovaltion alueella (2003%).

Vuoden 2003 maatalouden rakennetutkimuksessa haastatellut viljelijät toimittivat ensimmäistä kertaa tietoja muunnettujen luonnonmukaisesti viljeltyjen alueiden laajuudesta. Vuonna 2003 luonnonmukaisesti viljeltyjen maatilojen 729 700 hehtaarista 87,4% oli muunnettu. Muunnettavien alueiden osuus oli 12,6%.

Maatilojen koon kasvaminen myös luomuviljelyssä

Luonnonmukaisesti viljeltyjen tilojen keskimääräinen tilakoko oli 53 hehtaaria UAA: ta, noin 2 hehtaaria enemmän kuin vuonna 1999. Uusien osavaltioiden luomutilojen keskimääräinen tilakoko oli 187 hehtaaria, kun entisen liittotasavallan keskiarvo oli 34 hehtaaria. hehtaaria UAA: ta. Tämä lisäsi entisen liittovaltion luomutilojen kokoa 32 hehtaarista 34 hehtaariin. Uusissa osavaltioissa keskimääräinen UAA laski 191 hehtaarista 187 hehtaariin. Luomutiloilla oli silti, kuten edellisinä tutkimusvuosina, paljon tilaa koko maatiloihin verrattuna (40,5 ha UAA). Luomutilojen lukumäärä on kasvanut kaikilla maatiloilla, lukuun ottamatta alle 2 hehtaarin maata, ja voimakkainta kasvu on enintään 30 hehtaarin suuruisten luomutilojen kohdalla. Tämä kehitys on erityisen ominaista entisen liittovaltion alueen laitoksille. Siitä huolimatta maatilat, joiden UAA on yli 50 hehtaaria, viljelivät paljon suurempaa aluetta. Entisellä liittovaltion alueella tämä oli 57% ja uusissa osavaltioissa 95% luonnonmukaisesti viljellystä maatalousmaasta.

Luonnonmukaisesti viljelty pelto kasvoi 38%

Luomutilojen viljelymaan kasvu tutkimusvuonna johtuu muun muassa huomattavasti kasvaneesta pysyvän nurmen osuudesta (+ 63%). Yksi tärkeimmistä syistä oli pysyvän nurmen lisääntyminen entisellä liittovaltion alueella, joka muodosti 57% siellä ekologisesti hoidetusta maatalousmaasta. Myös luonnonmukaisesti viljelty pelto kasvoi 1999% vuoteen 38 verrattuna. Vastaava 50 prosentin kasvu todettiin etenkin uusissa osavaltioissa. Pysyvien kasvien viljelyala oli suhteellisen vakaa luomuviljelyssä.

Kuten vuonna 1999, vilja oli eniten orgaanisen viljelyn ala, jota seurasivat rehukasvit ja kesannot. Viljan lisäksi kesannoiden osuus pellosta on ajan myötä kasvanut. Palkokasvit ovat myös olennainen osa viljelykiertoa. Vuosien 1999 ja 2003 vertailu osoittaa niiden merkityksen vähenevän öljy- ja juurikasvien viljelyalueilla. Erityisesti öljykasvien osalta peltoalojen osuus laskee 4% tarkastelujaksolla.

Luomutiloista 82% pitää tuotantoeläimiä

Tutkimusvuonna 2003 yli 11 000 luomutilaa piti tuotantoeläimiä, mukaan lukien 77% nautoja, 21% sikoja ja 18% lampaita. Nautakarjatiloista 44% oli maitotuotantoa. Nautakarjan kasvatus on siis edelleen jalostusteollisuuden tärkein haara luonnonmukaisilla maatiloilla, joilla tuotetaan eläintuotantoa. Luonnonmukaisesti hoidettujen karjatilojen määrä on kasvanut vuoteen 1999 verrattuna lähes 50%. Tähän liittyy eläinten määrän lisääntyminen 43% naudoilla ja 28% sioilla. Lihotussikojen ja siitosemakoiden lukumäärä osoittaa luonnonmukaisen sikakasvatuksen suhteellisen vähäisen roolin Saksassa. Luonnonmukaisen kotieläintalouden rekisteröinnissä on jälleen huomattava, että kun luonnonmukaista karjanhoitoa koskeva asetus tuli voimaan EU: n lainsäädännön nojalla, vasta vuodesta 2001 alkaen eläinperäiset luomutilat voitiin sisällyttää maatalouden rakennetutkimukseen.

Suuremmat luomutilat uusissa osavaltioissa

Luonnonmukaisen kotieläintalouden tilarakenteet poikkesivat merkittävästi entisen liittovaltion ja uusien osavaltioiden välillä vuonna 2003. Sikojen ja nautojen keskimääräinen varastojen määrä tilaa kohti uusissa osavaltioissa oli noin neljä kertaa niin suuri kuin entisen liittovaltion alueella. Merkittäviä rakenteellisia eroja oli erityisesti lypsykarjoissa, joiden keskimääräinen eläinten lukumäärä tilalla oli 111 uusissa osavaltioissa ja 26 entisellä liittovaltion alueella. Karjankasvattajien, mukaan lukien lypsykarja, keskimääräinen määrä laski hieman Saksassa (2 eläintä / maatila). Lihasikojen keskimääräinen määrä Saksan luomutiloilla on noussut 28: sta 36 eläimeen.

5. Näkymät

Euroopan unionin maatalouspoliittiset päätökset ovat yksi tärkeimmistä syistä Saksan maatalouden muutoksiin. Vuonna 1992 aloitettujen maatalousuudistusten toimenpiteet, jotka jatkuivat Agenda 2000: n kanssa, vaativat maatiloja tekemään asianmukaisia ​​muutoksia, jotka vaikuttivat niiden rakenteeseen ja tuotantoon. Vuonna 2003 toteutettujen laaja-alaisten yhteisen maatalouspolitiikan uudistusten jälkeen Saksan maataloudessa on odotettavissa kauaskantoisia muutoksia erityisesti suorien tukien irrottamisen tuotannosta seurauksena.

Saksan maataloustilastot on integroitu Euroopan unionin maataloustilastojärjestelmään. Maatalouden rakennetutkimusten tilastointia koskeva ohjelma on sen vuoksi mukautettava muuttuneisiin poliittisiin olosuhteisiin, jotta Euroopan unionin neuvoston ja komission tulokset voivat edelleen olla pohjana yhteisön politiikan muotoilulle. Kysymys tuloyhdistelmistä, joka sisältyi ensimmäistä kertaa maatalouden rakennetutkimuksen tutkimusohjelmaan vuonna 2003 maaseudun kehittämisen piirteenä, pysyy osana vuoden 2005 tutkimusta. Lisäksi vuoden 2005 tutkimuksen ominaisuusohjelmaa on tarkoitus laajentaa koskemaan tietoja maatiloille annettavista suorista tuista investointitoimenpiteiden ja maaseudun kehittämisen yhteydessä.

Viljelijöille myönnetty helpotus hallinnollisten tietojen avulla

Ominaisuus "investointituki" osoittaa, kuinka viralliset tilastot minimoivat tutkimusten toteuttamiseen tarvittavat ponnistelut. Esimerkiksi osavaltioilla on mahdollisuus ottaa käyttöön tietoja Euroopan yhteisön "yhdennetystä hallinto- ja valvontajärjestelmästä" (IACS) suoraa tukea varten. Lisäksi liittovaltion tilastotoimisto tutkii, voivatko eläinten jäljitettävyys- ja tietojärjestelmästä (HIT) saadut hallinnolliset tiedot korvata edellisen karjan (mukaan lukien nautakarja) tutkimuksen. Nämä toimenpiteet veisivät maanviljelijöiden taakan unohtamatta kuitenkaan politiikan ja yhteiskunnan tietotarpeita.

Lähde: Berliini [destatis]